Eilen kirjoitin tuon tulenkatkuisen moraalikirjeen, mutta tänään ajattelin kirjoittaa, mitä oikeasti olemme tehneet.
Ruotsalaisten kanssa viime viikolla pidimme suolakurkkuillan, muistelin Valamon slaavilaista pöytää - söimme siis pelkkiä suolakurkkuja hunajan ja smetanan kanssa! Oli oikein mukava ilta.
Torstaina menimme kuoron kanssa erään kuorolaisemme, Antonioksen, kaupan avajaisiin. Sinne oli mummolaumat kerääntyneet kaappaamaan ilmaista ruokaa... Kaikki odottelivat malttamattomina vedenpyhityksen loppumista, ja hyökkäsivät sitten tarjottimien kimppuun! Lauloimme kuoron kanssa sen vedenpyhityksen, joten musiikki ainakin oli hienoa. Sen jälkeen lähdimme kuoron kanssa tavernaan syömään, ja minut pakotettiin syömään niin hirveästi että meinasin haljeta!
Viikonlopun vietin rauhallisesti kotioloissa, kirjoittelin tulevia julkaisuja - en ole sitten elokuun ehtinyt levähtää yhtään esimerkiksi gradun äärelle, mutta nyt sain sitäkin paljon eteenpäin.
Maanantaina menimme ystäväni Jorgoksen kanssa laulutunnin jälkeen hänen kämpilleen vaihtamaan musiikkiarkistojamme - ilmeisesti veljekset Jorgos ja Stavros ovat ottaneet tavoitteekseen tehdä minusta kreikkalaisen kansanmusiikin asiantuntija, sain taas kuulla eri vuorien lauluperinteitä... Mielenkiintoista kyllä, mutta kun tuo maantiedekin minulla on vielä niin lapsenkengissä etten aina pysy vauhdissa mukana! Lisäksi väittelimme kiivaasti Kreikan historiasta, erasmialaisesta ääntämyksestä sekä juutalaisista. Kreikkalaisten mielestä on sietämätöntä, että joku ulkomaalainen voisi tietää jostain Kreikkaan liittyvästä asiasta enemmän kuin kuka tahansa kreikkalainen. Erityisesti 1800-luvun alun itsenäisyyssota on arka aihe: se, mitä meille Helsingin yliopistossa siitä opetettiin, on kuin vastakohta siitä, mitä kuka tahansa rivikreikkalainen on mieltä! Lisäksi täällä minua häiritsee suunnattomasti juutalaisvihamielisyys. Jorgos oli vakaasti sitä mieltä, että juutalaisilla on maailmanlaajuinen salaliitto kaapata kaikki valtiot haltuunsa. Myös Dimitra oli sitä mieltä, että juutalaiset hallitsevat kaikkia maailman televisiokanavia. Että sillä tavalla. Mitähän siihen enää lisäisi.
Tuesday, January 29, 2008
Monday, January 28, 2008
Arkkipiispa Kristoduloksen kuolema ja Pohjoismaiden arvotyhjyys
Tänä aamuna kuulin uutisissa että Kreikan arkkipiispa Kristodulos kuoli aamun tunteina. Kreikkaan julistettiin tämän takia neljän päivän suruaika, ja koulut ovat torstaina kiinni. Samoin keskiviikkona koulut ovat kiinni kolmen esipaimenen juhlan takia.
Tämä arkkipiispan kuoleman kunnioittaminen on saanut minut miettimään Suomen ja ylipäätään Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan arvotyhjyyttä. Missä Pohjoismaassa kunnioitettaisiin piispan kuolemaa suruajalla, ja missä Pohjoismaassa koulut olisivat suljettuina piispan hautajaispäivänä? Turhat vapaapäivät pyritään karsimaan pois, ettei talous kärsi siitä että ihmiset jättävät yhden työpäivän väliin. Siitähän ei olisi liikevoimille "mitään hyötyä".
Mutta onko ihmisten hyöty talouden hyöty? Tästä ajatuksesta lähti liikkeelle suunnaton ajatusten vyöry. En halua alistua siihen Suomessa koko ajan valtaansa kasvattavaan tehokkuuden kulttuuriin, jossa lomapäivät ja vapaat pyritään rajoittamaan minimiinsä - kunhan kansa saa korkeaa palkkaa ja kaikilla on hienot autot. En halua olla osa sitä yhteiskuntaa, jossa yliopistot tehdään maksulliksi, jotta nuorilla ei olisi mahdollisuutta opiskella yhtä tutkintoa enempää: nuoret on sen sijaan pakotettava mahdollisimman aikaisin työelämään, että valtiontalous paranisi. Kuitenkaan rahaa sairaanhoitoon ja peruskoulutukseen ei ole. Miten sitä sitten laman aikana riitti? Ovatko yliopistot vain valtioiden rahankeruulaitoksia, vai halutaanko siellä luoda myös henkistä pääomaa ja kuunnella jopa opiskelijoiden omia toiveita ja kiinnostuksia?
Arvotyhjyys näkyy myös siinä, että kunnioitus on kadonnut monista asioista. Leikilläni puutun aina, kun täällä ruotsalainen ystäväni Aleksandros on hattu päässä ruokalassa tai tunnilla. Ehkä kuulostaa nipotukselta tai pikkuasialta, mutta mielestäni ruokaa on kunnioitettava, samoin opettajaa tunnilla, ottamalla hattu pois päästä. Otammehan kirkossakin hatun pois päästä Jumalaa kunnioittaaksemme! Jos ruoalta katoaa arvostus, niin helposti katoaa arvostus kaikilta muiltakin arkipäivän asioilta, ja kaikista niistä tule oletus ja oikeus. Minun tekee joka kerta pahaa ottaa ruokaa täällä ruokalassa, koska siinä ei saa valita, mitä lautaselleen ottaa - ja joka kerta kun palautan lautasella ruokaa tiskaajille, pelkään (ja hyvin todennäköisesti olen oikeassa), että ne joutuvat vain kaatopaikalle. Monissa vanhoissa ortodoksimaissa on edelleen elävä tapa, että leipää ei saa heittää pois. Tämä kertoo näiden kansojen kunnioituksesta ravintoa kohtaan. Paastonaika lähenee kuulemma Suomessa, ja tämä olisikin asia, jota myös tulisi ajatella paaston yhteydessä - kunnioitanko ja arvostanko tarpeeksi sitä, mikä usein tuntuu arkipäiväisyydeltä ja oletusarvolta?
Samoin kielenkäyttö ja puheenaiheiden valinta on nykyään "vapaamielistynyt". Seksistä puhutaan useammin kuin omista tunteistaan, vaikka asian ehkä tulisi olla päinvastoin. Lehdet ovat täynnä hyperseksuaalista kulttuuria, ja kuka tahansa artikkeleja lukeva voi tuntea oman riittämättömyytensä ja "kelvottomuutensa" seksin maailmassa. Nykyään tärkeää ei ole se, että rakastaa toista, vaan se, että saa mahdollisimman suuren tyydytyksen _itselleen_. Jos eläisi näiden lehtien ihanteen mukaan, ei ehtisi elämässään muuta tekemäänkään kuin harrastamaan seksiä! Sen sijaan jos joku näitä puheenaiheita välttelee tai ilmaisee eriävän mielipiteensä asioista, hänet leimataan "vanhoilliseksi" tai "hihhuliksi". Valitse sitten noista kahdesta. Lännen "vapaamielisyyden" kulttuurista on loppujen lopuksi tullut itsensä vastakohta: ahdasmielisyyden kulttuuri, jossa hengellisillä ja henkisillä arvoilla ei enää ole sijaa. Ihmisen tulee vain koneen tavoin täyttää hänelle asetetut tavoitteet niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Miten siitä oravanpyörästä pääsee hyppäämään pois?
Mutta nyt täytyy lähteä laulutunnille. Anteeksi vuodatukseni, mutta näin ajattelen.
Tämä arkkipiispan kuoleman kunnioittaminen on saanut minut miettimään Suomen ja ylipäätään Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan arvotyhjyyttä. Missä Pohjoismaassa kunnioitettaisiin piispan kuolemaa suruajalla, ja missä Pohjoismaassa koulut olisivat suljettuina piispan hautajaispäivänä? Turhat vapaapäivät pyritään karsimaan pois, ettei talous kärsi siitä että ihmiset jättävät yhden työpäivän väliin. Siitähän ei olisi liikevoimille "mitään hyötyä".
Mutta onko ihmisten hyöty talouden hyöty? Tästä ajatuksesta lähti liikkeelle suunnaton ajatusten vyöry. En halua alistua siihen Suomessa koko ajan valtaansa kasvattavaan tehokkuuden kulttuuriin, jossa lomapäivät ja vapaat pyritään rajoittamaan minimiinsä - kunhan kansa saa korkeaa palkkaa ja kaikilla on hienot autot. En halua olla osa sitä yhteiskuntaa, jossa yliopistot tehdään maksulliksi, jotta nuorilla ei olisi mahdollisuutta opiskella yhtä tutkintoa enempää: nuoret on sen sijaan pakotettava mahdollisimman aikaisin työelämään, että valtiontalous paranisi. Kuitenkaan rahaa sairaanhoitoon ja peruskoulutukseen ei ole. Miten sitä sitten laman aikana riitti? Ovatko yliopistot vain valtioiden rahankeruulaitoksia, vai halutaanko siellä luoda myös henkistä pääomaa ja kuunnella jopa opiskelijoiden omia toiveita ja kiinnostuksia?
Arvotyhjyys näkyy myös siinä, että kunnioitus on kadonnut monista asioista. Leikilläni puutun aina, kun täällä ruotsalainen ystäväni Aleksandros on hattu päässä ruokalassa tai tunnilla. Ehkä kuulostaa nipotukselta tai pikkuasialta, mutta mielestäni ruokaa on kunnioitettava, samoin opettajaa tunnilla, ottamalla hattu pois päästä. Otammehan kirkossakin hatun pois päästä Jumalaa kunnioittaaksemme! Jos ruoalta katoaa arvostus, niin helposti katoaa arvostus kaikilta muiltakin arkipäivän asioilta, ja kaikista niistä tule oletus ja oikeus. Minun tekee joka kerta pahaa ottaa ruokaa täällä ruokalassa, koska siinä ei saa valita, mitä lautaselleen ottaa - ja joka kerta kun palautan lautasella ruokaa tiskaajille, pelkään (ja hyvin todennäköisesti olen oikeassa), että ne joutuvat vain kaatopaikalle. Monissa vanhoissa ortodoksimaissa on edelleen elävä tapa, että leipää ei saa heittää pois. Tämä kertoo näiden kansojen kunnioituksesta ravintoa kohtaan. Paastonaika lähenee kuulemma Suomessa, ja tämä olisikin asia, jota myös tulisi ajatella paaston yhteydessä - kunnioitanko ja arvostanko tarpeeksi sitä, mikä usein tuntuu arkipäiväisyydeltä ja oletusarvolta?
Samoin kielenkäyttö ja puheenaiheiden valinta on nykyään "vapaamielistynyt". Seksistä puhutaan useammin kuin omista tunteistaan, vaikka asian ehkä tulisi olla päinvastoin. Lehdet ovat täynnä hyperseksuaalista kulttuuria, ja kuka tahansa artikkeleja lukeva voi tuntea oman riittämättömyytensä ja "kelvottomuutensa" seksin maailmassa. Nykyään tärkeää ei ole se, että rakastaa toista, vaan se, että saa mahdollisimman suuren tyydytyksen _itselleen_. Jos eläisi näiden lehtien ihanteen mukaan, ei ehtisi elämässään muuta tekemäänkään kuin harrastamaan seksiä! Sen sijaan jos joku näitä puheenaiheita välttelee tai ilmaisee eriävän mielipiteensä asioista, hänet leimataan "vanhoilliseksi" tai "hihhuliksi". Valitse sitten noista kahdesta. Lännen "vapaamielisyyden" kulttuurista on loppujen lopuksi tullut itsensä vastakohta: ahdasmielisyyden kulttuuri, jossa hengellisillä ja henkisillä arvoilla ei enää ole sijaa. Ihmisen tulee vain koneen tavoin täyttää hänelle asetetut tavoitteet niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Miten siitä oravanpyörästä pääsee hyppäämään pois?
Mutta nyt täytyy lähteä laulutunnille. Anteeksi vuodatukseni, mutta näin ajattelen.
Saturday, January 19, 2008
Tentit ja ruokailu
Viime viikon perjantaina menimme paikalliseen buzukia-ravintolaan kielikurssin kavereiden kanssa, koska yhdella ystavallani oli siella tuttuja. Saimme ilmaisen poydan ja juomat, joka oli suuri helpotus, koska yleensa yhteen reissuun saa tarvittaessa kulumaan vaikka satoja euroja. Siella oli livemusiikkia koko ajan, ja toki sitten innostuimme ensimmaisina koko baarista tanssimaan, ja muut heittelivat siella sitten kukkia meidan paalle koska oltiin koko ravintolan tanssikuningattaret ja -kuninkaat! (Niille, jotka eivat paikkoja tunne, niin ennen niissa oli tapana heitella lautasia - nykyaan se on kuulemma liian kallista ja vaarallista, joten kaikki heittelevat kukkasia. Kiva tapa sekin!).
Muuten valmistauduin tentteihin. Keskiviikkona tein ensimmaisen, suullisesti, joka oli niin helppo etta se sai minut miettimaan kahta asiaa: 1) Miksi ihmeessa luin tenttikirjat niin hyvin? 2) Miksi ihmeessa tata teologista tiedekuntaa sanotaan usein maailman parhaaksi ortodoksiseksi tiedekunnaksi? No, selvisin ainakin hyvin.
Keskiviikkona ja torstaina juhli myos kirkkomme koska oli pyhittaja Antonios Suuren muistopaiva. Kirkko ja piha olivat taynna ihmisia, ja piispakin vaivautui paikalle - tosin 40 minuuttia myohassa. Palvelus televisioitiin ja me lauloimme kahtena kuorona. Ehtoopalvelus kesti 2 tuntia 20 minuuttia. Sen jalkeen menimme kirkon kellariin iltateelle, ja olivat kylla kummallisimmat kirkkokahvit missa olen koskaan ollut - ihmiset eivat istuneet normaalisti poydissa, vaan pappi oli sellaisella korokkeella yksin ja huuteli mikrofoniin aina valilla ilmoituksia, ja me muut istuimme kahden puolen papin poytaa riveissa. Tuli mieleen ihan joku kuninkaan hovi... Torstaina oli Haralampoksen kirkossa kokooinen palvelus, lauloimme taas kahdella kuorolla.
Olen myos lukenut Harry Pottereita innokkaasti. Olen nyt viimeistelemassa viimeista osaa, ja kylla on jannittava kirja! En pysty keskittymaan mihinkaan muuhun. Perjantaina kuitenkin saimme aikaiseksi ruuanlaittoillan ruotsalaisten kavereideni kanssa, jotka muuten muuttivat ihan naapuriini. Kokkasin heille kaalilaatikkoa puolukoiden kera, sienisalaattia ja suolakurkkua ja ruisleipaa. Jalkiruuaksi leivoin korvapuusteja, ja kaikki olivat kyllaisia ja tyytyvaisia aterian paatteeksi! Joimme myos olutta, piimaa ja salmiakkikossua suomalaisuuden kunniaksi.
Laulutunnit ovat jalleen alkaneet. Maanantaina vain mina paasin tunnille, mutta oli kiva taas laulaa opettajan kanssa - sain kiitosta etta olen teoriassa ja analyysissa edistynyt huimaa vauhtia, mutta kuulemma edelleen tulee lapi lansimaalainen aanenkaytto. Ehka siitakin joskus paastaan eroon.
Muuten valmistauduin tentteihin. Keskiviikkona tein ensimmaisen, suullisesti, joka oli niin helppo etta se sai minut miettimaan kahta asiaa: 1) Miksi ihmeessa luin tenttikirjat niin hyvin? 2) Miksi ihmeessa tata teologista tiedekuntaa sanotaan usein maailman parhaaksi ortodoksiseksi tiedekunnaksi? No, selvisin ainakin hyvin.
Keskiviikkona ja torstaina juhli myos kirkkomme koska oli pyhittaja Antonios Suuren muistopaiva. Kirkko ja piha olivat taynna ihmisia, ja piispakin vaivautui paikalle - tosin 40 minuuttia myohassa. Palvelus televisioitiin ja me lauloimme kahtena kuorona. Ehtoopalvelus kesti 2 tuntia 20 minuuttia. Sen jalkeen menimme kirkon kellariin iltateelle, ja olivat kylla kummallisimmat kirkkokahvit missa olen koskaan ollut - ihmiset eivat istuneet normaalisti poydissa, vaan pappi oli sellaisella korokkeella yksin ja huuteli mikrofoniin aina valilla ilmoituksia, ja me muut istuimme kahden puolen papin poytaa riveissa. Tuli mieleen ihan joku kuninkaan hovi... Torstaina oli Haralampoksen kirkossa kokooinen palvelus, lauloimme taas kahdella kuorolla.
Olen myos lukenut Harry Pottereita innokkaasti. Olen nyt viimeistelemassa viimeista osaa, ja kylla on jannittava kirja! En pysty keskittymaan mihinkaan muuhun. Perjantaina kuitenkin saimme aikaiseksi ruuanlaittoillan ruotsalaisten kavereideni kanssa, jotka muuten muuttivat ihan naapuriini. Kokkasin heille kaalilaatikkoa puolukoiden kera, sienisalaattia ja suolakurkkua ja ruisleipaa. Jalkiruuaksi leivoin korvapuusteja, ja kaikki olivat kyllaisia ja tyytyvaisia aterian paatteeksi! Joimme myos olutta, piimaa ja salmiakkikossua suomalaisuuden kunniaksi.
Laulutunnit ovat jalleen alkaneet. Maanantaina vain mina paasin tunnille, mutta oli kiva taas laulaa opettajan kanssa - sain kiitosta etta olen teoriassa ja analyysissa edistynyt huimaa vauhtia, mutta kuulemma edelleen tulee lapi lansimaalainen aanenkaytto. Ehka siitakin joskus paastaan eroon.
Wednesday, January 9, 2008
Paluu
Palasin toissapäivänä Suomesta väsyttävältä lomalta. Virkistyin ystäviä ja sukua tavatessa, mutta väsyin siksi etten ehtinyt nukkumaan oikeastaan yhtäkään sopivan pituista yötä. Olin äidin luona Lintuvuoressa, kävin isän luona Lempäälässä, vietin viikon Helsingissä ja piipahdin itä-Suomessakin Valamossa, Lintulassa ja Joensuussa. Kiitos kaikille lomaseurasta!
Palasin väsyttävän matkan jälkeen kotiin, ja sisätilat yllättäen olivat kylmemmät kuin ulkolämpötila! Halusin heti hikisen laukunraahaamisen jälkeen mennä suihkuun mutta unohdin, että lämmin vesi oli kytketty pois päältä. Heti seuraavana aamuna riensin jo tunnille, ja nyt on opiskelut kovassa käynnissä kun ensi viikolla alkavat tentit. Eli eipä tässä sen erikoisempaa! Viikonloppuna varmaankin laitan paikallisille ystävilleni suomalaista ruokaa, koska toin Suomesta äidin keräämiä ja säilömiä suolasieniä ja suolakurkkuja sekä puolukkaa. Ja tietysti salmiakkia ja ruisleipää!
Palasin väsyttävän matkan jälkeen kotiin, ja sisätilat yllättäen olivat kylmemmät kuin ulkolämpötila! Halusin heti hikisen laukunraahaamisen jälkeen mennä suihkuun mutta unohdin, että lämmin vesi oli kytketty pois päältä. Heti seuraavana aamuna riensin jo tunnille, ja nyt on opiskelut kovassa käynnissä kun ensi viikolla alkavat tentit. Eli eipä tässä sen erikoisempaa! Viikonloppuna varmaankin laitan paikallisille ystävilleni suomalaista ruokaa, koska toin Suomesta äidin keräämiä ja säilömiä suolasieniä ja suolakurkkuja sekä puolukkaa. Ja tietysti salmiakkia ja ruisleipää!
Subscribe to:
Posts (Atom)